tiistai 21. elokuuta 2012

Kuivamarinadi porsaanlihalle ja paistetut porsaanfileet Julia Childin tapaan


Kerran vielä (oman) kiellon päälle - reseptit Julia Childin tapaan, tämän jälkeen yritän pitää tauon, ehkä. Tällä kertaa olen hitusen muunnellut ainesten määriä ja alkuperäiset reseptit löytyvät Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjasta sivuilta 330 ja 339.

Selailin Julian keittokirjaa ja tutkiskelin, mitä hän mahtaisi tehdä possunfileillä. Yllätyin kuivamarinadista. Olin kuvitellut kuivamarinoinnin edustavan tätä päivää, mutta olin selkeästi väärässä. Siinä ei tietenkään mitään uutta, mutta uutta olivat reseptit ja kokeilukokkailua jälleen. Mielihyvä oli suuri, kun kuivamarinadi tuoksui hyvälle ja lihoihin jäi sama houkutteleva tuoksu vielä marinadin poistamisen jälkeen. Voin nyt suositella hyvillä mielin muitakin kokkeilemaan ;)


musersin timjamia puisella perunasurvimella
Kuivamarinadi porsaanlihalle (Marinade séche)

1 tl    suolaa
1,5 tl maustepippuria rouhittuna tai jauheena
1 tl    valkopippuria rouhittuna
2       laakerinlehteä murennettuna
1       valkosipulinkynsi hienonnettuna
pieni nippu timjamia tai salviaa muserrettuna

Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään. Hiero marinadi lihan pintaan. Kääntele lihoja marinoitumisen aikana useamman kerran. Anna lihan marinoitua vähintään kaksi tuntia, mieluummin yön yli.

Marinoinnin jälkeen kaavi marinadi pois lihan pinnasta talouspaperilla. Liha on valmis paistettavaksi.

sipulit kypsyivät makean ruskeiksi uunin jälkilämmössä 
Uunissa haudutetut, paistetut porsaanfileet (Côte de porc poêlées)
4:lle

700-800 g porsaan ulkofilettä tai kyljystä kuivamarinoituna (kts. ohje edellä)
öljyä tai voita paistamiseen
2 rkl          voisulaa
2               valkosipulinkynttä lohkoina
1 dl           lihalientä
(1-2          sipulia lohkoina ja/tai porkkanaa paloina)

Paista fileet molemmin puolin 3-4 minuuttia, kunnes ne saavat kauniin ruskean pinnan. Lado fileet laakeaan uunivuokaan ja kaada lihaliemi niiden päälle. Voitele fileitä voisulalla. Lisää vuokaan valkosipuli (sekä sipuli ja/tai porkkana). Laita vuoan päälle folio. Kypsennä lihoja 175 asteisessa uunissa puoli tuntia. Jos et heti tarjoa niitä, voit jättää vuoan uuniin ja ottaa uunin pois päältä.

Tarkista lihaliemen maku. Järjestä fileet tarjoiluvadille ja kaada lihaliemi niiden päälle.




4 kommenttia:

  1. Tämä on jäänyt itseltä huomaamatta. Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minäkin hoksasin vasta kunnolla selailtuani kirjaani. On se vaan oiva opus :)

      Poista
  2. Minulla on usein ollut vaikeuksia saada possunlihaan kunnolla makuja, mutta tämä jotenkin tuntuu sellaiselta, että maut tarttuvat. Pitää testata, sillä näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, maut tarttuvat erinomaisesti. Jos lihasta tosiaan voi sanoa, että se tuoksui hyvälle, niin sitten sanottakoon :) Kokeile ihmeessä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...